Testiin piirtyi kaksi viivaa viikolla 10 (tarkka päivä 13.3.2021) - meille tulisi vauva!
Toissayönä selvisi, että vauvaa ei enää vatsassani ole. Olin saanut keskenmenon.
Heräsin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä runsaaseen verenvuotoon. Mieheni soitti ambulanssin ja henkilökunta kertoi, että mieheni voi viedä minut päivystykseen ja antoivat meille paperit mukaan.
Päivystyksessä pääsin tarkkailupaikalle. En pystynyt kivuiltani nukkumaan pienessä, kapeassa ja kovassa sängyssä - onneksi sain kävellä.
Klo 8.00 aamulla (maanantai) minut siirrettiin gynekologian polille. Siellä tehtiin ultra ja gynekologinen tutkimus ja sain tiedon keskenmenosta.
Tämän jälkeen sain Cytotec - lääkkeet (2 kpl kielen alle) ja Buranaa. Vaikutus alkoi välittömästi - tuli ns. supistuksia ja päätin taas kävellä.
Mieheni kävi puolenpäivän aikaan kyselemässä vointia. Kolmen tunnin päästä (klo 13.00) uudestaan ultra ja sisätutkimus.
Kertoivat, että edellinen lääke oli tehonnut, mutta antoivat kuitenkin uudestaan 2 kpl Cytotecia kielen alle ja kotiuttamispäätöksen. Sain mukaan ohjeet kotihoitoon.
Olo oli todella tyhjä. Aivan, kuin joku kuori minusta olisi pudonnut. Oloni oli kipeä, turta ja tyhjä.
Miksi tämä tapahtui juuri meille? En varmaan ole ainoa, joka ajattelee samoin.
Hoitohenkilökunta oli mahtavaa (olin ensimmäistä kertaa potilaana Oysissa). Koko ajan kyseltiin vointia ja jaksamista. Sain lähtiessäni vielä kriisikeskuksen numeron ja neuvolaan voi aina soittaa.
Kotiintulo oli ihanaa, varsinkaan kun en ollut syönyt ja nukkunut yhtään. Tsemppiviestejä - ja puheluita on tullut, olen saanut kotiin kukkia ja suklaata ja tänään kävin lenkillä anoppini kanssa.
Juuri tällainen normaali arki on nyt parasta.
Välillä on tunteet pinnassa ja itku tulee herkästi. On halattu ja keskusteltu.
Tällaista on elämä - välillä se antaa, välillä se ottaa.
